PELI JA SÄÄNNÖT

PADEL PÄHKINÄNKUORESSA

Padel on mailapeli, jossa yhdistellään tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Padel-kenttä on pienen tenniskentän kaltainen verkkoineen, mutta uloimpien rajaviivojen sijasta kenttää rajoittavat seinät. Padelmaila muistuttaa puolestaan lyhytvartista tennismailaa, mutta lyöntipintana toimii rei ́itetty, puun ja muovin sekoituksesta tehty taso, jänneverkon sijasta. Pallona käytetään tennis-tai padelpalloa.  

 

 

PADEL SUOMESSA JA MAAILMALLA

Suomessa Padel on vielä melko uusi urheilulaji. Se esiteltiin suomalaiselle yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa 2003. Laji sai välittömästi myönteisen vastaanotton ja lyhyessä ajassa se on kerännyt ympärilleen joukon innostuneita harrastajia. Padelin kehitysmahdollisuudet Suomessa näyttävätkin lupaavilta.

Muualla maailmassa ja erityisesti Espanjassa, Keski-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, padel on jo saavuttanut erittäin suuren suosion ja padelia pidetäänkin yhtenä maailman nopeimmin kasvavista. Harrastajia lajilla on maailmanlaajuisesti arvioiden mukaan jo reilu 10 miljoonaa.

 

 

PADELIN SÄÄNNÖT VIELÄ HAKUSESSA?

Padelin saat haltuusi tutustumalla pelin saloihin virallisten sääntöjen avulla. Lisätietoa lajin säännöistä, tapahtumista sekä harrastusmahdollisuukista voit lukea myös Suomen Padelliiton sivuilta!